Toimistotyö eri toimialoilla


Laki velvoittaa pitämään työaikakirjanpitoa työntekijöiden tehdyistä työtunneista ja niistä maksettavista korvauksista. Vaikka työ olisi säännöllistä päivätyötä kiinteällä kuukausipalkalla eikä palkanlaskentaan olisi normaalisti mitään ylimääräistä raportoitavaa, työajanseuranta tulee silloinkin järjestää.

Kellokortti mahdollistaa vaivattoman työajanseurannan

Palkkailmon Kellokortilla voidaan vaivattomasti ja näppärästi leimata päivittäiset tehdyt työtunnit reaaliajassa. Yksinkertaisimmillaan, työntekijän tarvitsee vain kirjata itsensä Sisään ja Ulos. Kun Kellokortti on sijoitettu päivittäisen kulkureitin varrelle – esimerkiksi tablettilaitteena aulatilaan – päivittäinen työajanseuranta hoituu sananmukaisesti ohi kulkiessa. Mikäli halutaan kohdistaa tunteja eri kustannuspaikoille tai projekteille, ne voidaan myös liittää Kellokortin valintoihin.


Kuvassa Kellokortti on avattu sisäänkäynnin yhteyteen tabletille. Työntekijä voi kirjata itsensä Sisään tai Ulos, ja tarvittaessa työaika voidaan kohdistaa myös kustannuspaikoille tai projekteille.

Reaaliaikaiset liukumasaldot

Toimistotyössä työaika on usein liukuva, jolloin plus-/miinustuntien kertyminen on tyypillistä. Jotta liukumien seuranta on selkeää ja todenmukaista, tarvitaan tehokas seurantatyökalu. Palkkailmo on erinomainen ratkaisu myös tähän tarpeeseen: ohjelma laskee leimausten perusteella tehdyt työtunnit ja mahdolliset plus-/miinustunnit, antaen päivittäin reaaliaikaista tietoa tehdystä työajasta. Tällöin ei tarvitse jälkikäteen muistella, paljonko esimerkiksi mahdollisia plus-tunteja on kertynyt, vaan ne ovat todennettavissa tehtyjen leimausten perusteella, mikä on sekä työntekijän että työnantajan etu.

Monipuoliset raportit

Myös vuosilomien ja muiden poissaolojen hallinta on Palkkailmon ansiosta kätevää. Ohjelmasta nähdään selkeästi, paljonko vuosilomapäiviä työntekijä on käyttänyt ja paljonko hänellä on vielä lomaa jäljellä. Palkkailmosta saadaan myös monipuolisia raportteja, muun muassa kustannuspaikka- ja projektikohtaisia erittelyjä, sekä yhteenvetoja esimerkiksi koulutuksiin osallistumisista.

© Palkkailmo
Tietosuojaseloste